Kirjoitin blogia nuorena aikuisena muutamia vuosia sitten. Toisinaan, nykyään aika useinkin, palaan noihin hetkiin, kun elämä oli niin uskomattoman jännittävää ja koko maailma oli avoin. Päätin alkaa kirjoittamaan uudestaan blogia. Ehkä sen takia, että taikauskoisena uskon tämän johtavan johonkin yhtä siistiin elämään mitä se oli aikaisemmin, tai ehkä sen takia että saisin tietää että maailmassa on muitakin minunlaisia.

18 vuotiaana elämäni oli yhtä juhlaa. Arkisin sinnittelin ammattikoulussa ja viikonloput biletettiin tyttöjen kanssa sielujen kyllyydestä. Joka ikiselle viikonlopulle löytyi aivan taatusti baariseuraa eikä ikinä tarvinnut nukkua yksin. Mun kohdalla oli ihan tavallista että viikonlopun aikana mulla saattoi olla kolmekin eri miestä tai että deittailin kahta yhtä aikaa. Aika moraalitonta ja ilkeää. Kai se piti takoa kun rauta oli kuumaa.

Joku jeesus, jumala tai thor varmaan katsoikin et siinä on niin ällöttävä naisihminen että sietää saada opetuksen. Ja niinpä tosiaan parikymppisenä menin ja rakastuin. Kuusi vuotta tämä ”rakkaus” hutki mua kepeillä mennen tullen ja palatessa. Ehkä avaan sitä paskaa parisuhdetta täälläkin joskus, mut lopputulema on se, että nyt oon 26 vuotias ja niin hemmetin yksinäinen ja elämänilon kadottanut.

Olin kokoikäni aivan satavarma että musta tulee kaksvitosena äiti. Löin siitä jopa vetoa ja varmaan kohteliaisuuttaan kaverit jättivät sen mainitsematta kun täytin 26. Siinä missä minä on-offasin kuolemaan tuomitussa parisuhteessa, kaverit sitoutuivat ja alkoivat tekemään lapsia. Nyt fakta on se, että alan olla kaveripiirin viimeinen lapseton ja jos jotakin niin ystäväpiirin viimeinen sinkku.

Minä olisin vaan halunnut naimisiin, lapsen ja omakotitalon. Niin ja miehen.